Lahden lähiöiden elinvoima ei välttämättä ole rahasta kiinni

Lahti on suurten lähiöiden kaupunki. Tämä tuskin yllättää ketään, joka kaupunkilaisten tuntoja seuraa. Viime aikoina huolenaiheena onkin ollut Metsäkankaan ostarin palvelujen kohtalo. Miten käy lähiöiden jos mitään ei tehdä? 

Huoli on aiheellinen, onhan kansalaisaktiivisuutta kotikaupunkimme lähiöissä syntynyt ansiokkain elkein: renkomäkeläiset puolustivat lähiluontoaan 800 nimen voimin, siinä missä 

yli 1700 ihmistä vannoi Saksalan uimahallin nimeen ja Nastolassa peräänkuulutettiin 2000 asukkaan nimissä peruskoulun puolesta. Möysässä puolestaan Ruolan ostoskeskuksen palvelujen jatkuvuutta puolusti lähes 1300 ihmistä, minkä kaupunginhallitus pöytäkirjassaan totesi otettavan huomioon asian edetessä. Vaalien jälkeen työ jatkuu!

Kaavoituksessa kaikkien osapuolten huomiointi on tärkeää jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, olivat sitten kyseessä esimerkiksi asukkaat tai yritykset eli asiakkaat ja palveluntarjoajat. Ja mikä parasta, tämän ei välttämättä tarvitse maksaa veronmaksajille yhtään ylimääräistä, kunhan kaavatyöhankkeiden toteutukset perustuvat perusteelliseen kaupunkisuunnitteluun kaikkien asianosaisten kokonaisetu maksimoiden. 

Kyse ei siis aina ole rahasta vaan ennen kaikkea huolellisesti valmistelluista päätöksistä.  Lahti on suurten lähiöiden kaupunki eikä elinvoimaisten lähiöiden tukahduttaminen vetele!

Johannes Mäkilä

kunta- ja aluevaaliehdokas (kok.)

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 9.4.2025

Möysän palvelutarjonnan säilymisen edellytykset huomioitava kaavoituksessa

Meillä Möysässä on korviimme kantautunut surullisia uutisia: Möysän ostari meinataan purkaa, ja Lidl himoitsee koko tonttia itselleen. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että valtava määrä palveluja katoaisi, minkä lisäksi moni ihminen menettäisi työpaikkansa. Lisäksi asuntojen arvot uhkaisivat laskea.

Möysän ostarilta löytyy mm. ravintola, apteekki, parikin jumppasalia, kukkakauppa, valokuvaamo, hierojakoulu, kioski ynnä muuta mukavaa! Näiden kaikkien korvaaminen jollakin marketilla ei vetäisi likimainkaan vertoja nykytilanteeseen. Kehityskulku onkin erittäin huolestuttava.

On toki vääjäämätön tosiseikka, että nykyisen ostoskeskuksen purkaminen on ainoa realistinen vaihtoehto. Paikallisia pienyrityksiä ei kuitenkaan ole huomioitu, kun katsoo kaavoitussuunnitelmia, joista pienemmät liiketilat loistavat poissaolollaan.

Möysään on toki toinenkin marketti tervetullut MUTTA jos tämä poissulkee nykyisen yrityskannan ja palvelutarjonnan jatkoedellytykset niin onko tässä mitään järkeä? Me möysäläiset olemme erittäin huolissamme.

Onkin syytä selvittää nykyisten yritysten jatkohalukkuus, ja asianosaisten viranhaltijoiden sekä valtuutettujen tehtävä tarvittavat johtopäätökset kaavoitusprosessin edetessä. 

Vertailun vuoksi mainittakoon meille pohjolan perukoille kantautuneen uutisia, joiden nojalla Pariisin kaupunki on päättänyt pitää kivijalkaliikkeitään kuin kukkaa kämmenellä. Jos siis sielläkin siihen kyetään niin miksei myös täällä? Missä on se vanha kunnon bisnes cityn henki?

Lahti on suurten lähiöiden kaupunki, eikä elinvoimaisten lähiöiden tukahduttaminen vetele! Eihän?

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 27.5.2024

Tolkkua terveydenhuoltoon!

Aluevaalit tulee 23.1. Toisin sanoen aivan kohta pian! Olen mukana Päijät-Hämeessä, jossa ehdokasnumeroni on 434.

Aktiivisena kansalaisena ja paljasjalkaisena päijäthämäläisenä kotiseutuni asioiden edistäminen on minulle tärkeää. Siksi päätin vastata myöntävästi kutsuun, kun minua kysyttiin ehdokkaaksi. Haluan tuoda tolkkua terveydenhuoltoon.

Tällä erää uusi systeemi otetaan ylhäältä annettuna, ja siksi aluevaltuustojen liikkumavara lienee varsin vähäinen. Sitä suuremmalla syyllä on keskityttävä siihen mikä on mahdollista eli elintärkeiden peruspalvelujemme laadukkaaseen toimeenpanoon, jotta kaikki voisivat hyvin.

Kansakunnan kokonaisedun nimissä haasteet on selätettävä. Niukat verovarat onkin käytettävä viisaasti, jotta sosiaali- ja terveyspalvelut pelaisivat vähintään yhtä hyvin kuin tähänkin asti. Siksi tarvitaan yhteistyötä halki sektorien: järjestöt ja yritykset mukaan!

Niin ikään yhteistyö kuntien kanssa on äärimmäisen tärkeää: niihin jää kaikki muu paikallishallinto aina kaavoituksesta kulttuuriin, joiden ohella koulutus noussee kuntien tärkeimmäksi tehtäväksi: lasten ja nuorten hyvinvointiin panostaminen on panostusta parempaan huomiseen. Kuntien ja hyvinvointialueiden toisiaan täydentävä yhteistyö tulee olemaan järkevää ja hyödyllistä.

Monien palvelujen saatavuudelle esteen asettaa työvoiman alitarjonta, minkä vuoksi hoitoalan työehtoihin tarvitaan kunnon kohennusta. Alan houkuttelevuus ja auttavien käsiparien määrä kulkevatkin käsi kädessä.

Ja aivan lopuksi haluan todeta, että puhuisin muunneltua totuutta, mikäli lupaisin mannasadetta hopeatarjottimelle. Sellaiset lupaukset ovat katteettomia. Kestävää on pikemminkin tehdä se mikä on mahdollista. Asioiden edistäminen on.

Reboot season is on air. Stay tuned!

Asukaslähtöisempää hallintoa suoran demokratian keinoin

Vaikka huoli hallinnon asukaslähtöisyyden puutteesta on tervehenkistä ja ehkä toisinaan aiheellistakin, rohkenen epäillä sen lähitulevaisuudessa lievenevän. Tätä on ollut omiaan edesauttamaan esimerkiksi osallistavan budjetoinnin täytäntöönpano, jonka myötä jokainen kaupunkilainen saa ehdottaa hankkeita, joista viranhaltijat toteuttavat suosituimmat. Luottamuspaikoista ja hallintosäännön pykälistä itsensä uuvuksiin vääntäneet 59 valtuutettua eivät liene täysissä ruumiin ja sielun voimissaan kyetäkseen tekemään laadukasta päätöksentekoa 120 289 ihmisen asioista. Siksi valtaa olisi hajautettava vieläkin enemmän!

Viime aikoina kenties liian vähälle huomiolle on jäänyt se tosiseikka, että  kumppanuuspöydät aloittavat tässä kaupungissa  toimintansa aivan kohta pian. Jokaiselle neljälle suuralueelle perustettavan kumppanuuspöydän ansiosta ihmisten, yritysten, yhdistysten ja yhteisöjen näkemyksiä päästään kuulemaan päätöksenteossa entistä paremmin myös vaalien välillä. Äänestäjien lisäksi myös lasten ja lemmikkien näkökulmia päästään huomioimaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä. 

Lähiaikoina päättäjien tehtäväksi jää kumppanuuspöytien toiminnan tarkempi määrittely. Itse kannatan ihmisten ja yhteisöjen painoarvon merkittävää lisäämistä niin budjetointiin kuin muihinkin linjauksiin. Uskonkin, että mahdollisimman suora vuoropuhelu on omiaan kohentamaan päätöksenteon laatua. Koska pelkät kahvipöytäkeskustelut tuskin riittävät asukaslähtöisemmän hallinnon luomiseen, pitäisi jokaiselle kumppanuuspöydille antaa mahdollisimman suuret valtuudet kaupungin budjetin kohdentamiseen mahdollisimman suurella osuudella. Tämä olisi omiaan toteuttamaan sellaista ideaalitilannetta, jossa päätökset tehdään mahdollisimman lähellä niiden vaikutuspiiriä. 

Kumppanuuspöydillä (engl. Community boards) on muuten maailmalla pitkät perinteet: mainittakoon vaikkapa New York City, jonka hallinnossa niiden rooli on päätöksenteossa suuri. Parhaassa tapauksessa niiden vaikutus tulee täälläkin olemaan merkittävä, mikä viime kädessä on toki meistä lahtelaisista itsestämme kiinni.

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 31.8.2021

Sivukirjasto Kisapuistoon?

Kisiksen kehittäminen lienee lähivuosina erittäin ajankohtainen hanke, jonka yksi osakokonaisuus tulee parhaassa tapauksessa olemaan kaupunkilaisten kauan himoitsema luistinrata. Järvien jäätyessä vuosi vuodelta heikommiksi tekojää tuleekin ehdottomasti tarpeeseen, sillä luistelu on lähes kaiken ikäisille sopivaa harrastetoimintaa; yksin tai yhdessä, porukalla tai perheen kesken. On kuitenkin varmistettava, että jokainen halukas löytää itselleen sopivat luistimet, joita ei tällä jakamistalouden aikakaudella olisi kohtuullista velvoittaa ketään ostamaan.

Siksi luistinradan yhteyteen olisi ehdottomasti perustettava sivukirjasto, josta jokainen välineitä vailla oleva voisi ne lainata. Luistinradan yhteyteen perustettavan sivukirjaston ei tarvitsisi viedä kentiltä hiukkaakaan pinta-alaa, sillä se voitaisiin sijoittaa katsomon alle, jolloin tyhjä tila saataisiin hyötykäyttöön. Tämä madaltaisi kynnystä ryhtyä liikkumaan etenkin niiltä, jotka eivät sopivan kokoisia luistimia sattuisi entuudestaan omistamaan. Järjestelmä voisi toimia itsepalvelupainotteisesti, ja luistimet saisi kuitattua kirjastokorttia vastaan, minkä lisäksi lähialueiden asukkaita varten tilaa voitaisiin varata myös kirjojen palautusluukulle, jolloin pääkirjastolle kulkemiselta säästyvän ajan voisi hyödyntää vaikkapa luisteluun!

Julkaistu Uudessa Lahdessa 1.9.2021

Lisää käytännön kierrätystekoja Lahteen

Armon vuonna 2021 meillä lahtelaisilla on ollut ilo ja kunnia elää Euroopan ympäristöpääkaupungissa. Vaikka Green Capital- status onkin omiaan tuomaan kansainvälisiä kutsuvieraita, korulauseita ja juhlapuheita, ei arjen konkretiaa sovi hiukkaakaan vähätellä: roska-astioista olemme saaneet lukea, että niitä on tässä kaupungissa jopa yli tuhat. Olen kuitenkin varma, että tämä ei alkuunkaan riitä. Lähtökohtia matalan kynnyksen kierrätykseen on kehitettävä lisää!

Näiden tuhansien roska-astioiden kylkiin olisi ehdottomasti hitsattava pullo- ja tölkkitelineet, joita tässä kaupungissa taitaa toistaiseksi olla vain rautsikan laitureilla. Rautateiden ohella olen nähnyt niitä vain Aurajoen rannalla, jossa kyseisestä kyhäelmästä tein ensihavaintoni jo vuosia sitten. Miten voi olla mahdollista, että Euroopan ympäristöpääkaupungissa ei ole pystytty siihen, mikä VR:n ja Turun kaupungin toimesta on jo kauan aikaa ollut itsestäänselvyys?

Miksi antaa ympäristön altistua alumiinille ja muoville, kun tarjolla on selkeä vaihtoehto? Näiden 15-20 sentin arvoisten kappaleiden kierrättäminen telineisiin olisi roska-astiaan viskomistakin viisaampaa myös siksi, että pantilliset pakkaukset pääsisivät oikeaan osoitteeseen eli palautusautomaattiin ilman, että kenenkään tarvitsisi tunkea kättään roska-astiaan ikään kuin neulaa heinäsuovasta etsiäkseen. Näinkin pieni ekologinen ele edistäisi täten myös solidaarisuutta.

Toinen esimerkillinen ennakkotapaus tapahtui taannoin Tallinnassa, jossa kaupunki ja World Cleanup Day- järjestö toteuttivat kampanjan tupakantumppien kierrätyksen puolesta. Roskaamisen riskeistä ihmisiä valistettiin maalaamalla sadevesiviemärien yhteyteen "meri alkaa tästä"-tietoiskuja, minkä lisäksi ympäri Tallinnaa asennettiin tupakantumppiroskiksia.

Edellä mainittujen kaltaiset toimenpiteet olisi Lahdessakin toteutettava mahdollisimman pian: kierrätyksen saralla erityisesti mikromuovien leviämisen estäminen Vesijärveen olisi kaikin puolin järkevää ja hyödyllistä. Luonnon lisäksi tästä hyötyisi myös yli miljoona suomalaista, jotka saavat juomavetensä Päijänteen vesistöstä.

Lopuksi todettakoon, että tässä kirjoituksessa ehdotettujen uudistusten toteutus ei välttämättä edellyttäisi kaupungin budjetin paisuttamista, sillä tarvittavat määrärahat voitaisiin saada esimerkiksi Vesijärvisäätiön ja Kestävä Lahti-säätiön varoista.

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 23.7.2021

Syrjäytymistä ehkäistäköön historiallisin keinoin!

Viime vuosina on yksi vapaa-ajan harrasteistani ollut vanhojen sanomalehtien selailu: mistä tulimme, minne menimme ja missä kuljimme kerran; sinne ja takaisin, mutta kuinkas sitten kävikään. Kansainvälinen kulkutauti jääväsi ihmiset osallistumasta tähänkään toimintaan, johon Päijät-Hämeen maakuntakirjasto on tarjonnut otolliset puitteet: paikallislehtien vanhojen vuosikertapainosten selailu onkin ollut antoisaa puuhaa!

Toinen havaintoni on tällä erää ollut se, että Lahden kaupunki värvättiin mukaan hallituksen työllistämistoimiin. Julkisten varojen kohdentaminen työllisyyden edistämiseen onkin järkevää eritoten sikäli, mikäli asiaa katsotaan inhimillisestä näkökulmasta: passivoitumisen pysäyttäminen on kaikin puolin tärkeää ja hyödyllistä!

Maamme hallituksen avokätisyydestä huolimatta ei kuitenkaan saa syntyä sellaista positiivista ongelmaa, että mistä työttömille löydettäisiin mielekästä tehtävää. Kysyntäpuoli olisi tosin jokseenkin kunnossa, sillä minulla on ratkaisu:

Paikallislehtien vuosikertapainokset sekä mikrofilmit olisi oitis digitalisoitava. Sitä ei toistaiseksi voine automatisoida, mutta sitä suuremmalla syyllä saataisiin toimettomille tekemistä. Ja mieltäkin varmasti lämmittäisi jokaisen, joka pääsisi pystyttämään suurta virstanpylvästä kotiseutuhistorian puolesta. Itse ainakin odotan innolla, milloin pääsisin jälleen vanhoja sanomalehtiä selailemaan ikään kuin uusia digi- ja näköislehtiä. Menneisyyden muistaminen tänään lieneekin omiaan luomaan entistä parempaa nykypäivää huomenna!

Liikennehankkeissa maltti on valttia

Lahden kaupungin liikennesuunnitelma Liisu on toistaiseksi turhan suurpiirteinen: Vesijärvenkadun ja Mannerheiminkadun kaventaminen sekä Vuoksenkadulle kaavailtu betonikansi olisivatkin kalliita ja järjettömiä. Liisu toki sisältää parempiakin piirteitä, mutta huonojen piirteiden osalta sitä on ehdottomasti karsittava. 

Linja-autoliikenteen kokonaisvaltainen keskittäminen kavennetulle Vesijärvenkadulle uusine pysäkkeineen ei olisi edistyksellistä likimainkaan: neljälläkin kaistalla linja-autoja kulkee jo nykyään paljon ja neljän ruuhkat ovat autoilijoille valitettavan tuttuja. Nelikaistaisuus mahdollistaa sujuvan kulkemisen, minkä myötä tietyt linjat voitaisiin ohjata toki toria kiertämättä Tevin pysäkkiä kehittäen. Näin säästettäisiin resursseja niin ajallisesti kuin taloudellisesti ekologisia seikkoja suinkaan unohtamatta, kun minuutteja, euroja sekä polttoainetta säästyisi.

Varsinkin Vuoksenkadun kansi olisi erityisen huono idea: kertakaikkisen kallis ja kömpelö. Miksi luoda keinotekoinen kehäkatu, kun Vesijärvenkatu muodostaa jo sellaisenaan kehälle luontevan itälaidan? Kehän laajentaminen Vuoksenkadulle ei automaattisesti ratkaisisi yhtään ongelmaa, jotka tässä tapauksessa lienevät tuulesta temmattuja.

"Eläköön tyhmyys" julisti Erasmus Rotterdamilainen, kun maailmaa niin vähällä järjellä hallittiin. Lahdessa sille tasolle alentumiseen ei ole varaa. Toisaalta hiukkaakaan väliä ei ole sillä, mitä meistä Euroopassa ajatellaan, jos kaupunkilaiset ovat tyytymättömiä huonoihin päätöksiin.

Ennakkotapauksia näistä kyllä riittää, lähimmät maamme pääkaupungista: kun Nelostietä ajaa tarpeeksi kauan etelään, vastaan tulee Hämeentie. Sörnäisten kurvin jälkeen pääsee Hakaniemeen ja pitkän sillan yli Kruununhakaan. Mutta hupsista! Eipäs pääsekään: Kurvin jälkeisellä Hämeentiellä yksityisautoilu on kielletty. Pitäisi siis kääntyä oikealle ja jatkaa Helsinginkatua Töölöön. Manskulla ei autoilua sentään ole tyystin kielletty, vielä.. 

Myös Tampereen Hämeenkadulla vastaava hanke on toteutettu. Läpiajon kieltämisestä huolimatta kieltoa on rikottu vähän väliä (Aamulehti 5.2.2018). 

Vaikka en sinänsä kansalaistottelemattomuutta kannatakaan, en myöskään kannata asioiden turhaa rajoittamista, kun se ei tarkoitustaan palvele. Hämeentien ja Hämeenkadun kohtalot ovat sellaisia, mitä en millään muotoa tahdo tapahtuvan Vesijärvenkadulla, Mannerheiminkadulla saati Vuoksenkadulla, joille kaavaillut uudistukset ovat aivan liian heikosti harkittuja. Ne kumottakoon oitis! 

Ja mitä tulee Mannerheiminkadun bulevardisuunnitelmiin, minulla on parempi idea: tehdään siitä esplanadi. Bulevardissa puut veisivät tilaa laidoilta, siinä missä esplanadissa puut kasvaisivat keskellä. Ruolan ja paloaseman liepeiltä kaistojen välistä aitausta voitaisiin jatkaa, minkä jälkeen niiden väliin istutettaisiin puita. Lajikkeista voitaisiin neuvotella, mutta Lahden ystävyyskaupungeilta voitaisiin toivoa lahjaksi joitakin eksoottisia siemeniä tai jopa taimia. Näin myös kansainvälisyyttä kunnioitettaisiin. Ja mitä tulee kevyeen liikenteeseen, tarpeeksi leveä pyörätie kulkee Marskin laidalla jo muutenkin, joten autoilijoilta ei tarvitse viedä tilaa. Suomen tasavallan kuudes presidentti ansaitsee arvoisensa kadun!

Oma villityksensä on myös autottomasta keskustasta vouhottaminen. Pelko peltomarkettien kasvavasta suosiosta keskustan hiipumisen kustannuksella ei suo tälle oikeutusta. Tarjonta ohjaa kysyntää ja kuluttajien kunnioittaminen kannattaa niin yritysten kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Mikäli keskustasta halutaan tehdä houkutteleva, ei Liisu auta. Uusien parkkihallien rakentaminen estämättä nykyisiinkään ajamista voisi tosin olla ratkaisu vailla vertaa. Eikä tori ole mikään käyntikortti. Se on keskisuuren kaupungin itsestään selvä ominaisuus. Liisun toteuduttua sen saavutettavuus lähialueineen ei sitä enää tulevaisuudessa olisi. Onneksi vielä ei ole liian myöhäistä. 

Johannes Mäkilä 

kuntavaaliehdokas (kok.)

Julkaistu Uudessa Lahdessa 22/2021 & Etelä-Suomen Sanomissa 10.6.2021

Kevyen liikenteen uudistusten perustuttava aitoon kysyntään

Lahden kaupungin liikennesuunnitelma LIISUssa kevyen liikenteen väylillä on merkittävä rooli. Uusia ja leveämpiä pyöräteitä olisikin tulossa valtavasti lisää. Käytännössä tämä tapahtuisi tärkeiden ja suosittujen autokaistojen kustannuksella. Pyöräilyn suosio ei tosin autoilulle vedä vertoja, mikä ei tässä polkupyörävarkaiden piinaamassa kaupungissa ole ollenkaan yllättävää.

Tärkeimmän kulkumuotomme autoilun hankaloittaminen verrattain epäsuositun pyöräilyn hyväksi ei sinänsä olisi järkevää saati kohtuullista. Niukkoja verovaroja ei kannattaisi kohdentaa leveämpien pyöräteiden kaltaisiin hankkeisiin, joille aitoa kysyntää ei nykytasolla ole; oikeastaan pyörätieverkoston kapasiteetti on tätä nykyä aivan riittävä. Itse en ainakaan ole kuuna päivänä päätynyt lahtelaisella pyörätiellä ruuhkaan. Toisaalta Amsterdamin tai Kööpenhaminan kaltaisesta polkupyöräparatiisista on turha haaveilla kaupungissa, jossa polkupyörät ovat alati alttiita pitkäkyntisten pihistyksille. Siksi minkäänlaisia peruuttamattomia uudistuksia ei tule toteuttaa. Väliaikaiset kokeilut olisivat toki asia erikseen.

Tilapäisillä järjestelyillä voitaisiin kokeilla, suoko kevyen liikenteen kysyntä kaavailluille uudistuksille oikeutusta. Massiivisia investointeja ei saa tehdä katteettomin perustein, sillä liikennehankkeissa maltti on valttia.

Uudet sähköpotkulaudat sekä lähiaikoina alkava kaupunkipyöräkokeilu povaavat toki suotuisaa kehitystä kevyen liikenteen kasvavalle suosiolle: kulkuvälineitä ei itse tarvitse omistaa, ja tekniset järjestelmät takaavat niiden asianmukaisen lukituksen. 

Entuudestaan olen kokeillut potkulautailua Tampereella ja kaupunkipyörää Helsingissä. Molemmista kokemukseni ovat kaikin puolin myönteisiä. Lisäksi nämä jakamistaloudelliset innovaatiot ovat omiaan kasvattamaan ihmisten ostovoimaa kun satoja saati tuhansia euroja ei tarvitse omasta menopelistä pulittaa. Käyttöoikeuden kaupunkipyöriin ja potkulautoihin voikin jokainen hankkia tarvitsemalleen ajanjaksolle, oli kyse sitten päivistä, kuukausista tai kertaluonteisesta siirtymästä. Mikäli kyseiset uutuudet antavat uudistuksille aihetta, kannattaa kokeiluja siinä tapauksessa harkita. Muussa tapauksessa nykyisten liikenneväylien myllääminen ei vetele!

Johannes Mäkilä

kuntavaaliehdokas (kok.)

Julkaistu Uudessa Lahdessa 16/2021 & Etelä-Suomen Sanomissa 22.4.2021

Sivukirjastojen puolesta

Ajoittain kirjastopalvelujen tarjontaan liittyy suurta vääntöä. Mielestäni sivukirjastoja ei tarvitse lakkauttaa milloinkaan. Niitä on perustettava lisää! 

Viime aikoina useisiin kaupunginosiin on perustettu monitoimitaloja. Niiden ansiosta saavutamme paikallisia peruspalveluja suhteellisen helposti. Nykyisten monitoimitalojen yhteydessä kannattaa ylläpitää myös kirjaston palveluja. 

Lisäksi mahdollisimman monelle asuinalueelle kannattaa perustaa uusia sivukirjastoja. Tämä onnistuu esimerkiksi siten, että rahtikontteja tai homekouluremonteista vapautuvia työmaakoppeja sijoitetaan kaupungin omistamille tonteille. Itsepalvelupainotteisuuden ansiosta tämä ei vaadi myöskään uusia henkilöstökuluja, sillä kirjastoautojen ansiosta kuljetus on kunnossa. Näin voidaan ylläpitää laajempaa kirjastopalvelua. 

Suomalainen kirjastolaitos on upea ilmiö ja julkishyödyke vailla vertaa! Kirjojen lisäksi kirjastosta me kaikki voimme lainata lähes mitä tahansa. Tarjonnan laajentaminen urheiluvälineisiin onkin ollut loistava edistysaskel. Nykyisiä sivukirjastoja ylläpitäen ja uusia perustaen saamme selkeää vastinetta maksamillemme veroille! 

Johannes Mäkilä 

kuntavaaliehdokas (kok.)

Julkaistu Uudessa Lahdessa 11/2021

Työmatkaliikenteen tulevaisuus turvattava

Lahden liikenneyhteyksiä vaanii valtava uhka, jota itäradaksikin kutsutaan. Toteutuessaan tämä hukkainvestointi näivettäisi Lahden raideliikenneyhteydet liki olemattomiin huolimatta siitä, että rautatie on ollut Lahden seudun kehittymisen kannalta suorastaan elintärkeä. Itärata ei sellainen tulisi millään muotoa olemaan. Raskauttavista seikoista huolimatta miljardeja meinataan kaataa kankkulan kaivoon vain kolmentoista minuutin tähden! 

Epämiellyttäviin lopputulemiin on syytä varautua. Aivan ensiksi lähijunaliikenteen suositut aamuvuorot olisi palautettava välittömästi. Ja kun ympäristöpääkaupungissa eletään, ei ekologisen matkustamisen estäminen ole ollenkaan johdonmukaista. Raideliikennettä tarvitaan pikemminkin lisää.

Pidemmän päälle raideliikenteen kehittäminen on tärkeää ja hyödyllistä, sillä siten Lahti voisi olla avainasemassa, kun pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden ja asuntomarkkinoiden kohtaanto-ongelmalle haetaan ratkaisua. Helsingissä nimittäin työpaikkoja riittää, mutta asunnoista on huutava pula. Lahdessa puolestaan uusille asukkaille on tilaa, ja he olisivat tänne tervetulleita vahvistamaan väestön heikkoa huoltosuhdetta. Liikenneyhteyksiä kehittämällä voidaankin ylläpitää tätä laajaa työssäkäyntialuetta. Maailman mittakaavassa tunnin junamatka on erittäin lyhyt, minkä lisäksi etätyöskentelyn yleistyminen lisää asuinpaikan valinnanvaraa.

Monimuotoista kaavoitusta, matkakeskuksen syöttöliikennettä sekä liityntäpysäköintiä kehittämällä Lahden houkuttelevuutta voidaan kasvattaa hyödyntäen viihtyisää elinympäristöä ja edullista asumista. Miksi siis tyytyä kalliiseen kaksioon Kaivarissa kun vähemmällä rahalla voi saada vaikkapa lukaalin Launeelta tai avaran asuinhuoneiston Ankkurista. Elinympäristön viihtyvyys sisältyy kokonaisuuteen, sillä Lahden seudun luonto ei ole museotavaraa! 

Kyse on elinvoiman kokonaisvaltaisesta kasvattamisesta. Vain elinvoimainen kunta kykenee turvaamaan peruspalvelut taloudellisesti kestävällä tavalla. Muuttovoiton kohentama väestön huoltosuhde voisi korkeamman työllisyyden muodossa kasvattaa verokertymää, jolloin alhainen veroaste olisi realistinen päämäärä: ostovoima edistää elinvoimaa.

Kevään kuntavaalien vuoksi nämä edellä mainitut teemat ovat nyt äärettömän ajankohtaisia. Kaukokatseisella kaupunkisuunnittelulla luodaan edellytyksiä kukoistavalle tulevaisuudelle, jossa alueen elinvoima ja ihmisten hyvinvointi kulkevat käsi kädessä kestävästä kuntataloudesta tinkimättä. Kaukokatseisen päätöksenteon onkin toteuduttava kaupunkisuunnittelussa huomioiden myös pääkaupunkiseudun ja muun Suomen kehityksen suuntaviivat. Parhaimmillaan yhteisten asioiden edistäminen on luovaa ongelmanratkaisua. Se edellyttää kauaskantoisia näkemyksiä. 

Johannes Mäkilä

ekonomi, kuntavaaliehdokas (kok.)

Loppu luksushankkeille, kunnianpalautus peruspalveluille!

Lahden kaupunki on asettanut tehtävänsä tärkeysjärjestyksen aivan liian väärin: kaikenlainen yltiöpäinen ylellisyys näyttääkin kuluvalla valtuustokaudella ottaneen niskalenkin elintärkeistä asioista. 

Taide- ja muotoilumuseo-hankkeeseen lähdettiin 20 vuoden kalliilla sitoumuksella, vaikka edullisempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti ollut tarjolla. Kaiken kukkuraksi kulukaton kanssa pullikointi on viime päivinä vienyt tuhkatkin pesästä. Herättääkin pohdintoja, sitovatko sopimukset? Vai ovatko päättäjämme kuin pässit narussa? Myös Green Capital- hanke jakoi mielipiteitä, joiden näkyvyys näyttää olleen vastustajien eduksi. Meiltä rivikansalaisilta lienee harvemmin, jos koskaan tullut, neutraaliakaan palautetta, mutta annettakoon edes yksi: jo ensimmäiseen kilpailuun osallistuessa oli tiedossa, että voitto edellyttää ainakin muutamaa tappiota. Revanssi kannatti siis ottaa, ja otettakoon tästä nyt ilo irti sen sijaan, että upotettujen kustannusten haavoja oltaisiin jääty nuolemaan. Tähän ajattoman ajankohtaiseen teemaan paneutumisen ei todellakaan tarvitse rajoittua ensi vuoteen. Eikä missään nimessä kannatakaan! 

Edellä mainittuun viitaten moottoriratahanke puolestaan oli totaalinen pohjanoteeraus: kaukana kotikaupunkimme arvoista, ihanteista, saati lakisääteisistä ydintehtävistä, puhumattakaan itse kaupungin maantieteellisestä sijainnista. Kyseisen syötin konserniyhtiön hallitus ainakin kaupunginvaltuutettujen osalta nieli yli puoluerajojen. Kriittistä ajattelua ei ollut heiltä hiukkaakaan havaittavissa, mutta meidän monien kaupunkilaisten mielestä virkistävää olisi ollut nähdä jopa eriäviäkin mielipiteitä. Niiden puutteesta huolimatta hallinto-oikeuden tuomari vihelsi pelin poikki. Hyvä niin! 

Viimeisimpänä vouhotuksena on ollut havaittavissa jalkapallokentän katsomon laajennus, mikä pitää sisällään suuruudenhullun toiveajattelun piirteitä. Se kumottakoon oitis! Kaikenlaisia luksushankkeita saa kyllä tehdä, kunhan hankkeet tehdään yksityisellä pääomalla eikä veronmaksajien piikkiin. Ei voida loputtomiin antaa markkinoille sellaista signaalia, että Lahden kaupunki olisi joku lypsylehmä, jolta kaiken maailman investorit saavat veronmaksajien piikkiin vippiä ("investori" on aivan ihmeellinen uudissana; miksei vaan puhuttaisi pääomasijoittajista!?). Onkin varsin huolestuttavaa, jos Lahden kaupungissa julkiset tukiaiset ovat yksityisten sijoitusten yleinen edellytys markkinaehtoisuuden sijaan. 

Kaupungin ydintehtävien priorisoinnin soisikin olevan ohjenuora, jota jatkossa noudatetaan. Ydintehtävät ovat selkeitä julkishyödykkeitä, joista peruspalvelut ovat suorastaan elintärkeitä. Niiden järjestämisestä merkittävä osa on toki nykyään hyvinvointiyhtymän vastuualuetta. Kyseiseen putiikkiin en tässä kirjoituksessa ota sen enempää kantaa, mutta todettakoon yleisesti muutosten olevan vireillä sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla: Suomen kaltaisessa heikon huoltosuhteen kansantaloudessa jokainen mahdollinen sote-malli on varmasti huono, mutta hyvässä lykyssä maamme hallitus onnistuu lyömään läpi sen vähiten huonon mahdollisen sote-mallin, jossa hallintosääntökään ei hallitsemista hankaloita.  

Lopputulemia odotellessa syytä olisi miettiä, millaisilla keinoilla kaupungin suoran vaikutuksen piiriin lukeutuvia peruspalveluja voitaisiin kehittää. Mielestäni tärkeintä olisi panostaa sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyyn, mikä tarkoittaisi entistä suurempia panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Toisaalta nouseville sukupolville olisi Lahteen jäämisestä ja opiskelujen jälkeisestä kotiinpaluusta tehtävä mahdollisimman houkutteleva vaihtoehto. Tämä edellyttää asioiden asettamista selkeään tärkeysjärjestykseen viisain ja kaukokatseisin elkein. Uskonkin, että 115-vuotiaan kotikaupunkimme kulta-aikojen aamunkoitto sarastaa jo pian, mikäli parhaat lähtökohdat saadaan syntymään. Seuraava virstanpylväs saatetaankin saavuttaa jo ensi kevään kuntavaalien myötä, jolloin perustaa jälleen muurataan hyvälle elämälle ja kukoistavalle tulevaisuudelle. Se tuokoon juhlan aihetta jokaiselle! 

Julkaistu Uudessa Lahdessa 23/2020 & Etelä-Suomen Sanomissa 10.6.2020

Lahti Energiasta rahat remontteihin?

Julkisten rakennusten homeongelmat ovat jo vuosia olleet ikävä ja ajankohtainen ilmiö. Kyseinen vitsaus on aina näihin päiviin saakka piinannut eritoten lahtelaisia kouluja, koululaisia ja kouluissa työskenteleviä aikuisia.

Onneksi toimeen on viime aikoina tartuttu, minkä johdosta nämä lukuisat ihmiset pääsevät jatkossa viettämään arkeaan vailla sairastumisen riskiä. Julkisten kiinteistöjen heikko kunto ei kuitenkaan ole voinut tulla yllätyksenä: se kun vaan on luonnonlaki, että rakennusmateriaalit rapistuvat ennemmin tai myöhemmin mikäli ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ei ajoissa ryhdytä. Remontteja tarvitaan säännöllisesti! 

Vaikka arviot korjausvelan suuruudesta ja kiireellisyydestä lienevät asianosaisten viranhaltijoiden tiedossa käytännössä aina, saattavat vaaleissa valitut päättäjämme muodostaa pullonkaulan, jonka vuoksi nämä välttämättömät päätökset jäävät hyvissä ajoin tekemättä: selityksiä kyllä riittää tilanteeseen kuin tilanteeseen, oli kyse sitten laskusuhdanteesta, finanssikriisistä, korkeista koroista taikka ihan vaan selkärangattomuudesta. 

Edellä mainittujen kaltaiset ”raskauttavat esteet” on kuitenkin mahdollista selättää: julkisten kiinteistöjen kunnossapitoa varten Lahden kaupunki voisi perustaa säätiön.  Mutta miksi juuri säätiö? Kyseessä olisi yleishyödyllisten päämäärien kannalta kenties parhain mahdollinen yhteisömuoto: säätiö perustetaan aina jotakin tiettyä tarkoitusta varten ja säätiön varoja saa käyttää vain ja ainoastaan siihen tarkoitukseen, mikä sen perustamisasiakirjassa on määritelty. Välistävedonkin mahdollisuudet ovat minimaaliset, sillä säätiötä ei voi omistaa kukaan. 

Säätiön johtamisesta vastaa hallitus ja juoksevien asioiden hoidosta asiamies. Säätiön euromääräiseksi minimivarallisuudeksi on laissa määritelty 50 000 euroa. Toisaalta säätiön kyettävä kattamaan toimintansa tuotoillaan.  Alkupääomaa säätiöön voitaisiin saada korvamerkitsemällä menoeriä kaupungin tuleviin talousarvioihin. Ja mikäli osuus energiayhtiöstä päätetään myydä, olisi tällainen säätiö järkevä ja vastuullinen kohde myynnistä tuloutettavalle pääomalle: viisaan ennakoinnin ansiosta säästöä kertyisi pidemmän päälle päätähuimaavia summia, kun vuosikymmenten aikajänteellä tarvittavat toimenpiteet voitaisiin suunnitella rauhassa ja huolellisesti vailla pelkoa kiireestä, saati tarvittavien määrärahojen puutteesta. 

Ylisukupolvinen hyöty olisi vertaansa vailla ja tulevaisuuden velkaantumispaineitakin onnistuttaisiin hillitsemään. Kansalaisten oikeus terveellisiin työtiloihin toteutukoon taloudellisesta kestävyydestä tinkimättä!

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 8.2.2020

Ylioppilaskunnan maksukäytäntöjä uudistettava!

Ylioppilaskunnan maksukäytännöt kaipaavat päivitystä. Tässä kirjoituksessa käyn läpi uudistuksia, jotka olisivat omiaan lisäämään opiskelijoiden valinnanvapautta.

 

Pakkojäsenyys pois!

Suomessa yliopisto-opiskelijat joutuvat maksamaan ylioppilaskunnan jäsenyydestä maksun, joka on myös opinto-oikeuden edellytys. Läsnäolevaksi opiskelijaksi kirjautuakseen jokaisen yliopisto-opiskelijan on siis kuuluttava järjestöön, jonka toiminta ei suoranaisesti varsinaiseen opetukseen ja opintojen suorittamiseen liity. Lisäksi kolminumeroinen summa on monelle opiskelijalle iso raha, jolle voisi löytyä parempaakin käyttöä.

Perustuslakiin kirjatun yhdistymisvapauden mukaan jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus kuulua tai olla kuulumatta järjestöön. Niin asian ainakin tulisi olla: pakkojäsenyydestä johtuen laki ei kohtele yliopisto-opiskelijoita muiden kansalaisten kanssa tasavertaisesti. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan AMK-opiskelijoita opiskelijakunnan pakkojäsenyys ei kuitenkaan koske mutta yliopisto-opiskelijoiden kohdalla asia on toisin. Tämä perusoikeuksia loukkaava kaksinaismoralismi on suorastaan härskiä!

Pakkojäsenyyttä perustellaan usein sillä, että vapaaehtoisuus tyrehdyttäisi ylioppilaskunnan tulovirrat. Niin varmasti tapahtuisikin mikäli opiskelijat eivät koe jäsenyyttä hyödylliseksi. Vapaaehtoisuus kannustaisi kehittämään sellaista toimintaa, josta mahdollisimman monet opiskelijat olisivat valmiita maksamaan. Ja sitä paitsi, maksavathan monet AMK-opiskelijat opiskelijakunnan jäsenyydestä täysin vapaaehtoisesti! Toiminnan kehittämiseen kannustava jäsenyyden vapaaehtoisuus ei siis ole uhka vaan mahdollisuus – ja ennen kaikkea oikeus!

Viime kädessä päätös pakkojäsenyyden poistamisesta tehdään eduskunnassa, joten ylioppilaskunnan valta ei poistamiseen yksin riitä. Kyse on siis pitkästä prosessista, joka tulisi aloittaa mahdollisimman pian: maamme ylioppilaskunnissa asiasta on herätettävä keskustelua ja luotava yhteinen tahtotila. Tehokkaan ja aktiivisen edunvalvonnan avulla vaikutettaisiin kansanedustajiin, jotta he kumoaisivat pakkojäsenyyden. Vaikka muutos ei siis toteudu kädenkäänteestä, uskon sen olevan realistista jo tulevan kauden aikana, kunhan tahtoa löytyy tarpeeksi!

X-maksuosuus käyttöön

 

Opiskelijoiden valinnanvapauden lisäämiseen on mahdollista vaikuttaa myös lyhyemmällä aikavälillä. Yksi tällainen keino olisi ottaa käyttöön X-maksuosuus. Nimitys tulee siitä, että jokainen opiskelija saisi kohdistaa jäsenmaksustaan X prosenttia (~1–5%) vastaavan osuuden haluamaansa käyttökohteeseen. Kohteita olisivat edunvalvonta, palvelut, tapahtumat & kulttuuri sekä muut ylioppilaskunnan toiminnot. Vaihtoehtoisesti maksuosuuden voisi halutessaan kohdistaa YTHS:lle tai omalle tiedekunnalleen mikäli katsoisi sen parhaaksi. X-maksuosuus olisi omiaan lisäämään valinnanvapautta ja suoraa demokratiaa, jolloin opiskelijat saisivat parempaa vastinetta jäsenmaksulleen!

YTHS:n tarkastelua

TYY:n jäsenmaksusta puolet menee ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle. YTHS:ltä yliopisto-opiskelijat saavat saavat laadukasta perusterveydenhoitoa nopeasti ja edullisesti. YTHS vetääkin monella tapaa vertoja kunnallisille terveyskeskuksille ja lienee täten parhainta ja konkreettisinta vastinetta jäsenmaksulle.

YTHS-maksu pitäisi erottaa muusta jäsenmaksusta erilliseksi kokonaisuudeksi, jolloin opiskelija voisi olla YTHS:n asiakas riippumatta siitä, maksaako hän ylioppilaskunnan muista palveluista.

Joustavan opiskelun puolesta

Opiskelun joustavuus on monille opiskelijoille tärkeää. Viime vuosina joustavuudessa on otettu suuria edistysaskelia mutta paljon on vielä tehtävää: näkemykseni mukaan opiskelu ei ole vielä läheskään niin joustavaa kuin se voisi parhaimmillaan olla: modernin teknologian tarjoamista mahdollisuuksista olisi otettava kaikki hyöty irti!

Tenttiakvaariot ovat lisänneet opiskelun joustavuutta kiitettävästi. Niiden ansiosta on mahdollista valita itselleen kaikkein parhaiten sopiva ajankohta. Itse olen suosinut tenttimistä iltapäivällä, jolloin aamun ja aamupäivän on voinut omistaa kertaamiselle. Tällä hetkellä Turun yliopiston opiskelijat voivat tehdä sähköisiä tenttejä Porissa, Raumalla sekä Turussa, jälkimmäisessä vieläpä useassa eri sijainnissa. Tenttiakvaarioista tulisi kuitenkin tehdä valtakunnallinen järjestelmä, jolloin opiskelijat eivät olisi niin sidottuja tiettyyn maantieteellisen sijaintiin. Valtakunnallisen tenttiakvaarion tärkeys korostuu erityisesti harjoittelun aikana, sillä monet opiskelijat suorittavat harjoittelunsa opiskelukaupunkinsa ulkopuolella. Valtakunnallisuus olisi tärkeää myös kesällä, jonka monet opiskelijat viettävät niin ikään muualla.

Tästä päästäänkin seuraavaan kehitysehdotukseen: kesäinen kolmas lukukausi lisäisi joustavuutta merkittävästi kun kesäopiskelun esteet poistuisivat. Mikäli opiskelijalla on kesällä ylimääräistä aikaa, on yliopiston ehdottomasti tarjottava mahdollisuuksia opiskeluun! Minulla on tästä omakohtaisia kokemusia, ei kuitenkaan positiivisia sellaisia: eräänä keväänä suunnittelin ajankäyttöäni ja huomasin aikani riittävän erään sähköisen kirjatentin suorittamiseen. Lähetin tentaattorille sähköpostia, johon sain tylyn vastauksen "tenttiä ei voi tehdä kesällä". Nämä kesäopiskelun esteet jäävät onneksi lähiaikoina historiaan, ainakin mikäli se minusta on kiinni!

Kesäopintojen ei kuitenkaan tarvitse sitoa opiskelijoita saati opettajia yliopistolle: päinvastoin, opiskelua on mahdollista kehittää sijainninkin kannalta joustavaksi kautta linjan! Verkkokurssit ovat tähän loistava keino. Myös verkkokurssit ovat viime vuosina yleistyneet huomattavasti. Kehityksen soisi jatkuvan samansuuntaisena myös tulevaisuudessa. Digitalisaation ansiosta vuorovaikutus ja tiedon jakaminen käyvät käden käänteessä. Siksi verkkokurssit ovat mielestäni loistava tapa järjestää opetusta.

Joillakin kursseilla ongelmana on se, että oppikirjoja ei riitä kaikille. Tähänkin ongelmaan on olemassa ratkaisu: sähköiset kurssikirjat. Entistä useammilla kursseilla olisi syytä ottaa verkkokirjat käyttöön. Ne olisivat omiaan lisäämään opiskelijoiden tasavertaisia lähtökohtia oppimiseen.

Nämä kaikki keinot joustavamman opiskelun lisäämiseksi lienevät suhteellisen helposti toteutettavissa. Lisäksi niistä vallinnee varsin laaja yksimielisyys. Joustava opiskelu on asia, jonka puolesta haluan toimia täydellä tarmolla, toivottavasti myös moni muukin; valjastakaamme kehitys hyödyksemme!

Opiskelijoiden tulorajoja korotettava!

Työnteko on monien opiskelijoiden keskuudessa suosittu tapa viettää aikaa. Joillekin opiskelijoille se on toimeentulon kannalta jopa silkka välttämättömyys. Välttämätöntä työnteko ei kuitenkaan ole vain taloudellisen toimeentulon kannalta vaan myös työkokemuksen kartuttamisen suhteen, vähintäänkin äärimmäisen tärkeää: kireästi kilpailluilla työmarkkinoilla vastavalmistuneella voi olla haasteita pärjätä menestyksekkäästi mikäli työkokemusta ei entuudestaan löydy tarpeeksi. Siksi erityisesti opiskelijoita tulisi kannustaa työntekoon!

Suomessa on paljon tekemätöntä työtä ja orastavan talouskasvun myötä sitä on odotettavissa lisää: työvoiman kysynnän kasvu on lähiaikoina erittäin todennäköistä, ellei jopa varmaa. Työelämän muutoksessa alati yleistyvän projektiluonteisuuden vuoksi myös määräaikaisuudet sekä osa-aikatyö tarjoavat opiskelijoille yhä enemmän tilaisuuksia tienesteihin, koulussa opittujen tietojen ja taitojen soveltamiseen sekä käytännön työelämätaitojen oppimiseen. Mikä sitten on ongelma?

Yhtälöstä haastavan tekevät valtiovallan opiskelijoille asettamat tiukat tulorajat: on paljon opiskelijoita, jotka joutuvat kieltäytymään lisätyöstä huonojen kannustinvaikutusten takia: lisätyö tarkoittaisi tukien menetystä eikä täten lisäisi käteen jäävää tuloa. On myös niitä, joilta valtiovalta perii tukien palautuksia armottomin ja joustamattomin elkein: eräpäivät tapaavat olla kohtuuttomia ja epäinhimillisiä. Pahimmassa tapauksessa velkoja menettää saatavansa ja velallinen luottotietonsa. Tämä ei ole omiaan palvelemaan kenenkään etua. Kaiken lisäksi työtä jää tekemättä, työhaluista riippumatta.

Tiukkoja tulorajoja perustellaan usein nopeammilla valmistumisajoilla. Mutta toisaalta, mitä iloa on nopeasta valmistumisesta ilman äärimmäisen tärkeää työkokemusta? Näkemykseni mukaan yleistyvä trendi on se, että päätoimisesta opiskelusta työelämään siirtyminen tapahtuu limittäin: työnteon osuus opiskelijan ajankäytöstä kasvaa vähitellen sitä mukaa kun valmistuminen lähestyy. 

Kuvitellaan vielä hypoteettinen tilanne, jossa työnantajalla on valittavana kaksi vastavalmistunutta, joista toisen hän rekrytoi: neljässä vuodessa valmistunut, työelämässä kokematon maisteri sekä kuudessa vuodessa valmistunut, työkokemusta omaava maisteri. Veikkaan valinnan osuvan mitä todennäköisemmin jälkimmäiseen. Nopean valmistumisen ja työnteon vuoksi viivästyneen valmistumisen välinen vastakkainasettelu tiukkojen tulorajojen perusteena ei siis ole yksiselitteinen: se on pikemminkin aiheeton ja virheellinen.

Opiskelijoiden tulorajoja tulisikin ehdottomasti nostaa vähintäänkin muiden pohjoismaiden tasolle! Tällöin tulorajat olisivat suunnilleen 18 000–20 000 euron luokkaa. 

PS. Päätöksen tulorajoista tekee viime kädessä valtiovalta. Miten siis edistää asiaa edarissa? Aivan ensiksi asia on otettava puheeksi: herätettävä keskustelua ja luotava yhteinen tahtotila. Asian edistäminen tulee siis aloittaa maamme korkeakoulujen edustajistoissa ja sitä kautta valtakunnallisissa opiskelijajärjestöissä SYLissä ja Samokissa. Tämän asian edistäminen olisi sitä asianmukaista ja järkevää edunvalvontaa, jota toivoisin yhä suuremmissa määrin tapahtuvan. Ja niin myös tapahtuu mikäli se minusta on kiinni!

Päijät-Hämeestä osavaltio?

Moni vähänkin uutisia seuraava suomalainen lienee saanut tarpeekseen kuntaliitoskeskustelusta: jauhetaan ja jankutetaan, ilman että saadaan aikaan mitään konkreettista lopputulosta. Rajasotaa käydään kaikkialla maassamme Utsjoesta Hankoon ja Eckeröstä Ilomantsiin. Ainakin melkein.

 Mielestäni rajojen siirrot ja leikkaukset eivät tuota tarpeeksi suurta muutosta ja siksi suomesta pitäisikin tehdä liittovaltio kuten mm. USA, Sveitsi, Saksa, Australia ja moni muu.

 Tällä hetkellä Ahvenanmaa on Suomen ainoa autonominen osavaltio. Sillä on laaja päätösvalta omissa asioissaan kuten verotuksessa sekä maahanmuuttopolitiikassa. Läheskään kaikkea ei siis sanella Helsingistä käsin. Ahvenanmaalla onkin alhainen verotus ja vahva talous. Toisaalta, Ahvenanmaan kansalaiseksi ei niin vaan pääse. Jos kaikki Suomen maakunnat olisivat Ahvenanmaan kaltaisia osavaltioita, tulisi paikallistason päätöksenteosta tehokasta ja dynaamista: maakuntakeskuksista tulisi osavaltioiden pääkaupunkeja ja niissä kokoontuisi paikallinen parlamentti. Kunnista muodostuvat piirikunnat olisivat vaalipiirejä sekä alemman tason hallintoyksikköjä. Maakunnat alkaisivat kilpailla keskenään niin asukkaista, yrityksistä kuin palveluiden laadustakin. Se voisi tapahtua esimerkiksi veroja laskemalla. Säilyttääkseen (ja kasvattaakseen) elinvoimaisuuttaan ne erikoistuisivat lisää. Kaikki hyötyisivät!

 Itä-Häme muodostuu Heinolasta, Sysmästä ja Hartolasta. Niistä kannattaisi muodostaa Itä-Hämeen piirikunta. Heinola olisi piirikunnan hallinnollinen pääkaupunki, jossa piirikunnanvaltuusto kokoontuisi. Hartolasta ja Sysmästä päätöksenteko ei kuitenkaan katoaisi, sillä niiden valtuustoissa voisivat kokoontua ns. kyläkäräjät. Niiden toiminta olisi vapaamuotoisempaa ja niiden muodostamisesta vastaisivat kylätoimikunnat sekä muut paikalliset järjestöt. Myös koulut ja seurakunnat voisivat asettaa omat edustajansa.

Heinolassa hyvä kasvaa yritykseksi?

Heinolassa on hyvä kasvaa isoksi. paitsi allekirjoittanut, myös moni muukin Heinolassa isoksi kasvanut lienee täysin samaa mieltä. Mutta mitenkäs on asian laita elinkeinoelämän suhteen? Onko Heinola yrittäjäystävällinen kaupunki? Siihen on paha ottaa kantaa ellei itse ole yrittäjä. Mikään ei kuitenkaan ole täydellistä joten aina voi pistää paremmaksi.

 Siinä missä Helsinkiä kutsutaan Stadiksi ja Tamperetta Manseksi, kutsutaan Heinolaa Hönöläksi. Haluammeko me heinolalaiset muiden suomalaisten luulevan meitä hönöiksi?
 Sen sijaan että Heinola tunnetaan valittamisen Mekkana, pitäisi Heinolan tulla tunnetuksi jonkin myönteisen asian kuten positiivisuuden Mekkana.

 Vaikka Heinolaa ei kriisikunnaksi luokitellakaan, ei Heinola mikään mallikuntakaan ole, ainakaan työttömyysprosentin suhteen. Miten sitten tehdä Heinolasta mallikunta? Tapoja on monia, tässä niistä kaksi: erinomaiset suhteet elinkeinoelämän eri tahoihin ja positiivisempi suhtautuminen yrittäjyyteen johtaisivat siihen että tulevaisuudessa tämän kirjoituksen otsikosta tulisi tosiasia. Päättäjät voisivat perustaa vaikkapa elinkeinolautakunnan joka voisi täysillä keskittyä kyseisiin asioihin.

 Mielestäni jokaisen tässä hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi saada työ- tai opiskelupaikka. Hallituksen lanseeraama nuorten yhteiskuntatakuu onkin lottovoitto maamme nuorisolle! Julkinen sektori (valtio ja kunnat) eivät kuitenkaan kaikkia voi työllistää sillä sosialismi ei toimi. Kenenkään ei siis tarvitse olla edes mikrotaloustieteen professori tajutakseen että yrityksiä todella tarvitaan mm. uusien työpaikkojen synnyttämiseen. Säilyäkseen elinvoimaisena kuntana, tarvitsee Heinola lisää yrityksiä!