Työmatkaliikenteen tulevaisuus turvattava

Lahden liikenneyhteyksiä vaanii valtava uhka, jota itäradaksikin kutsutaan. Toteutuessaan tämä hukkainvestointi näivettäisi Lahden raideliikenneyhteydet liki olemattomiin huolimatta siitä, että rautatie on ollut Lahden seudun kehittymisen kannalta suorastaan elintärkeä. Itärata ei sellainen tulisi millään muotoa olemaan. Raskauttavista seikoista huolimatta miljardeja meinataan kaataa kankkulan kaivoon vain kolmentoista minuutin tähden! 

Epämiellyttäviin lopputulemiin on syytä varautua. Aivan ensiksi lähijunaliikenteen suositut aamuvuorot olisi palautettava välittömästi. Ja kun ympäristöpääkaupungissa eletään, ei ekologisen matkustamisen estäminen ole ollenkaan johdonmukaista. Raideliikennettä tarvitaan pikemminkin lisää.

Pidemmän päälle raideliikenteen kehittäminen on tärkeää ja hyödyllistä, sillä siten Lahti voisi olla avainasemassa, kun pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden ja asuntomarkkinoiden kohtaanto-ongelmalle haetaan ratkaisua. Helsingissä nimittäin työpaikkoja riittää, mutta asunnoista on huutava pula. Lahdessa puolestaan uusille asukkaille on tilaa, ja he olisivat tänne tervetulleita vahvistamaan väestön heikkoa huoltosuhdetta. Liikenneyhteyksiä kehittämällä voidaankin ylläpitää tätä laajaa työssäkäyntialuetta. Maailman mittakaavassa tunnin junamatka on erittäin lyhyt, minkä lisäksi etätyöskentelyn yleistyminen lisää asuinpaikan valinnanvaraa.

Monimuotoista kaavoitusta, matkakeskuksen syöttöliikennettä sekä liityntäpysäköintiä kehittämällä Lahden houkuttelevuutta voidaan kasvattaa hyödyntäen viihtyisää elinympäristöä ja edullista asumista. Miksi siis tyytyä kalliiseen kaksioon Kaivarissa kun vähemmällä rahalla voi saada vaikkapa lukaalin Launeelta tai avaran asuinhuoneiston Ankkurista. Elinympäristön viihtyvyys sisältyy kokonaisuuteen, sillä Lahden seudun luonto ei ole museotavaraa! 

Kyse on elinvoiman kokonaisvaltaisesta kasvattamisesta. Vain elinvoimainen kunta kykenee turvaamaan peruspalvelut taloudellisesti kestävällä tavalla. Muuttovoiton kohentama väestön huoltosuhde voisi korkeamman työllisyyden muodossa kasvattaa verokertymää, jolloin alhainen veroaste olisi realistinen päämäärä: ostovoima edistää elinvoimaa.

Kevään kuntavaalien vuoksi nämä edellä mainitut teemat ovat nyt äärettömän ajankohtaisia. Kaukokatseisella kaupunkisuunnittelulla luodaan edellytyksiä kukoistavalle tulevaisuudelle, jossa alueen elinvoima ja ihmisten hyvinvointi kulkevat käsi kädessä kestävästä kuntataloudesta tinkimättä. Kaukokatseisen päätöksenteon onkin toteuduttava kaupunkisuunnittelussa huomioiden myös pääkaupunkiseudun ja muun Suomen kehityksen suuntaviivat. Parhaimmillaan yhteisten asioiden edistäminen on luovaa ongelmanratkaisua. Se edellyttää kauaskantoisia näkemyksiä. 

Johannes Mäkilä

ekonomi, kuntavaaliehdokas (kok.)

Loppu luksushankkeille, kunnianpalautus peruspalveluille!

Lahden kaupunki on asettanut tehtävänsä tärkeysjärjestyksen aivan liian väärin: kaikenlainen yltiöpäinen ylellisyys näyttääkin kuluvalla valtuustokaudella ottaneen niskalenkin elintärkeistä asioista. 

Taide- ja muotoilumuseo-hankkeeseen lähdettiin 20 vuoden kalliilla sitoumuksella, vaikka edullisempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti ollut tarjolla. Kaiken kukkuraksi kulukaton kanssa pullikointi on viime päivinä vienyt tuhkatkin pesästä. Herättääkin pohdintoja, sitovatko sopimukset? Vai ovatko päättäjämme kuin pässit narussa? Myös Green Capital- hanke jakoi mielipiteitä, joiden näkyvyys näyttää olleen vastustajien eduksi. Meiltä rivikansalaisilta lienee harvemmin, jos koskaan tullut, neutraaliakaan palautetta, mutta annettakoon edes yksi: jo ensimmäiseen kilpailuun osallistuessa oli tiedossa, että voitto edellyttää ainakin muutamaa tappiota. Revanssi kannatti siis ottaa, ja otettakoon tästä nyt ilo irti sen sijaan, että upotettujen kustannusten haavoja oltaisiin jääty nuolemaan. Tähän ajattoman ajankohtaiseen teemaan paneutumisen ei todellakaan tarvitse rajoittua ensi vuoteen. Eikä missään nimessä kannatakaan! 

Edellä mainittuun viitaten moottoriratahanke puolestaan oli totaalinen pohjanoteeraus: kaukana kotikaupunkimme arvoista, ihanteista, saati lakisääteisistä ydintehtävistä, puhumattakaan itse kaupungin maantieteellisestä sijainnista. Kyseisen syötin konserniyhtiön hallitus ainakin kaupunginvaltuutettujen osalta nieli yli puoluerajojen. Kriittistä ajattelua ei ollut heiltä hiukkaakaan havaittavissa, mutta meidän monien kaupunkilaisten mielestä virkistävää olisi ollut nähdä jopa eriäviäkin mielipiteitä. Niiden puutteesta huolimatta hallinto-oikeuden tuomari vihelsi pelin poikki. Hyvä niin! 

Viimeisimpänä vouhotuksena on ollut havaittavissa jalkapallokentän katsomon laajennus, mikä pitää sisällään suuruudenhullun toiveajattelun piirteitä. Se kumottakoon oitis! Kaikenlaisia luksushankkeita saa kyllä tehdä, kunhan hankkeet tehdään yksityisellä pääomalla eikä veronmaksajien piikkiin. Ei voida loputtomiin antaa markkinoille sellaista signaalia, että Lahden kaupunki olisi joku lypsylehmä, jolta kaiken maailman investorit saavat veronmaksajien piikkiin vippiä ("investori" on aivan ihmeellinen uudissana; miksei vaan puhuttaisi pääomasijoittajista!?). Onkin varsin huolestuttavaa, jos Lahden kaupungissa julkiset tukiaiset ovat yksityisten sijoitusten yleinen edellytys markkinaehtoisuuden sijaan. 

Kaupungin ydintehtävien priorisoinnin soisikin olevan ohjenuora, jota jatkossa noudatetaan. Ydintehtävät ovat selkeitä julkishyödykkeitä, joista peruspalvelut ovat suorastaan elintärkeitä. Niiden järjestämisestä merkittävä osa on toki nykyään hyvinvointiyhtymän vastuualuetta. Kyseiseen putiikkiin en tässä kirjoituksessa ota sen enempää kantaa, mutta todettakoon yleisesti muutosten olevan vireillä sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla: Suomen kaltaisessa heikon huoltosuhteen kansantaloudessa jokainen mahdollinen sote-malli on varmasti huono, mutta hyvässä lykyssä maamme hallitus onnistuu lyömään läpi sen vähiten huonon mahdollisen sote-mallin, jossa hallintosääntökään ei hallitsemista hankaloita.  

Lopputulemia odotellessa syytä olisi miettiä, millaisilla keinoilla kaupungin suoran vaikutuksen piiriin lukeutuvia peruspalveluja voitaisiin kehittää. Mielestäni tärkeintä olisi panostaa sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyyn, mikä tarkoittaisi entistä suurempia panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Toisaalta nouseville sukupolville olisi Lahteen jäämisestä ja opiskelujen jälkeisestä kotiinpaluusta tehtävä mahdollisimman houkutteleva vaihtoehto. Tämä edellyttää asioiden asettamista selkeään tärkeysjärjestykseen viisain ja kaukokatseisin elkein. Uskonkin, että 115-vuotiaan kotikaupunkimme kulta-aikojen aamunkoitto sarastaa jo pian, mikäli parhaat lähtökohdat saadaan syntymään. Seuraava virstanpylväs saatetaankin saavuttaa jo ensi kevään kuntavaalien myötä, jolloin perustaa jälleen muurataan hyvälle elämälle ja kukoistavalle tulevaisuudelle. Se tuokoon juhlan aihetta jokaiselle! 

Julkaistu Uudessa Lahdessa 23/2020 & Etelä-Suomen Sanomissa 10.6.2020

Lahti Energiasta rahat remontteihin?

Julkisten rakennusten homeongelmat ovat jo vuosia olleet ikävä ja ajankohtainen ilmiö. Kyseinen vitsaus on aina näihin päiviin saakka piinannut eritoten lahtelaisia kouluja, koululaisia ja kouluissa työskenteleviä aikuisia.

Onneksi toimeen on viime aikoina tartuttu, minkä johdosta nämä lukuisat ihmiset pääsevät jatkossa viettämään arkeaan vailla sairastumisen riskiä. Julkisten kiinteistöjen heikko kunto ei kuitenkaan ole voinut tulla yllätyksenä: se kun vaan on luonnonlaki, että rakennusmateriaalit rapistuvat ennemmin tai myöhemmin mikäli ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ei ajoissa ryhdytä. Remontteja tarvitaan säännöllisesti! 

Vaikka arviot korjausvelan suuruudesta ja kiireellisyydestä lienevät asianosaisten viranhaltijoiden tiedossa käytännössä aina, saattavat vaaleissa valitut päättäjämme muodostaa pullonkaulan, jonka vuoksi nämä välttämättömät päätökset jäävät hyvissä ajoin tekemättä: selityksiä kyllä riittää tilanteeseen kuin tilanteeseen, oli kyse sitten laskusuhdanteesta, finanssikriisistä, korkeista koroista taikka ihan vaan selkärangattomuudesta. 

Edellä mainittujen kaltaiset ”raskauttavat esteet” on kuitenkin mahdollista selättää: julkisten kiinteistöjen kunnossapitoa varten Lahden kaupunki voisi perustaa säätiön.  Mutta miksi juuri säätiö? Kyseessä olisi yleishyödyllisten päämäärien kannalta kenties parhain mahdollinen yhteisömuoto: säätiö perustetaan aina jotakin tiettyä tarkoitusta varten ja säätiön varoja saa käyttää vain ja ainoastaan siihen tarkoitukseen, mikä sen perustamisasiakirjassa on määritelty. Välistävedonkin mahdollisuudet ovat minimaaliset, sillä säätiötä ei voi omistaa kukaan. 

Säätiön johtamisesta vastaa hallitus ja juoksevien asioiden hoidosta asiamies. Säätiön euromääräiseksi minimivarallisuudeksi on laissa määritelty 50 000 euroa. Toisaalta säätiön kyettävä kattamaan toimintansa tuotoillaan.  Alkupääomaa säätiöön voitaisiin saada korvamerkitsemällä menoeriä kaupungin tuleviin talousarvioihin. Ja mikäli osuus energiayhtiöstä päätetään myydä, olisi tällainen säätiö järkevä ja vastuullinen kohde myynnistä tuloutettavalle pääomalle: viisaan ennakoinnin ansiosta säästöä kertyisi pidemmän päälle päätähuimaavia summia, kun vuosikymmenten aikajänteellä tarvittavat toimenpiteet voitaisiin suunnitella rauhassa ja huolellisesti vailla pelkoa kiireestä, saati tarvittavien määrärahojen puutteesta. 

Ylisukupolvinen hyöty olisi vertaansa vailla ja tulevaisuuden velkaantumispaineitakin onnistuttaisiin hillitsemään. Kansalaisten oikeus terveellisiin työtiloihin toteutukoon taloudellisesta kestävyydestä tinkimättä!

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 8.2.2020

Ylioppilaskunnan maksukäytäntöjä uudistettava!

Ylioppilaskunnan maksukäytännöt kaipaavat päivitystä. Tässä kirjoituksessa käyn läpi uudistuksia, jotka olisivat omiaan lisäämään opiskelijoiden valinnanvapautta.

 

Pakkojäsenyys pois!

Suomessa yliopisto-opiskelijat joutuvat maksamaan ylioppilaskunnan jäsenyydestä maksun, joka on myös opinto-oikeuden edellytys. Läsnäolevaksi opiskelijaksi kirjautuakseen jokaisen yliopisto-opiskelijan on siis kuuluttava järjestöön, jonka toiminta ei suoranaisesti varsinaiseen opetukseen ja opintojen suorittamiseen liity. Lisäksi kolminumeroinen summa on monelle opiskelijalle iso raha, jolle voisi löytyä parempaakin käyttöä.

Perustuslakiin kirjatun yhdistymisvapauden mukaan jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus kuulua tai olla kuulumatta järjestöön. Niin asian ainakin tulisi olla: pakkojäsenyydestä johtuen laki ei kohtele yliopisto-opiskelijoita muiden kansalaisten kanssa tasavertaisesti. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan AMK-opiskelijoita opiskelijakunnan pakkojäsenyys ei kuitenkaan koske mutta yliopisto-opiskelijoiden kohdalla asia on toisin. Tämä perusoikeuksia loukkaava kaksinaismoralismi on suorastaan härskiä!

Pakkojäsenyyttä perustellaan usein sillä, että vapaaehtoisuus tyrehdyttäisi ylioppilaskunnan tulovirrat. Niin varmasti tapahtuisikin mikäli opiskelijat eivät koe jäsenyyttä hyödylliseksi. Vapaaehtoisuus kannustaisi kehittämään sellaista toimintaa, josta mahdollisimman monet opiskelijat olisivat valmiita maksamaan. Ja sitä paitsi, maksavathan monet AMK-opiskelijat opiskelijakunnan jäsenyydestä täysin vapaaehtoisesti! Toiminnan kehittämiseen kannustava jäsenyyden vapaaehtoisuus ei siis ole uhka vaan mahdollisuus – ja ennen kaikkea oikeus!

Viime kädessä päätös pakkojäsenyyden poistamisesta tehdään eduskunnassa, joten ylioppilaskunnan valta ei poistamiseen yksin riitä. Kyse on siis pitkästä prosessista, joka tulisi aloittaa mahdollisimman pian: maamme ylioppilaskunnissa asiasta on herätettävä keskustelua ja luotava yhteinen tahtotila. Tehokkaan ja aktiivisen edunvalvonnan avulla vaikutettaisiin kansanedustajiin, jotta he kumoaisivat pakkojäsenyyden. Vaikka muutos ei siis toteudu kädenkäänteestä, uskon sen olevan realistista jo tulevan kauden aikana, kunhan tahtoa löytyy tarpeeksi!

X-maksuosuus käyttöön

 

Opiskelijoiden valinnanvapauden lisäämiseen on mahdollista vaikuttaa myös lyhyemmällä aikavälillä. Yksi tällainen keino olisi ottaa käyttöön X-maksuosuus. Nimitys tulee siitä, että jokainen opiskelija saisi kohdistaa jäsenmaksustaan X prosenttia (~1–5%) vastaavan osuuden haluamaansa käyttökohteeseen. Kohteita olisivat edunvalvonta, palvelut, tapahtumat & kulttuuri sekä muut ylioppilaskunnan toiminnot. Vaihtoehtoisesti maksuosuuden voisi halutessaan kohdistaa YTHS:lle tai omalle tiedekunnalleen mikäli katsoisi sen parhaaksi. X-maksuosuus olisi omiaan lisäämään valinnanvapautta ja suoraa demokratiaa, jolloin opiskelijat saisivat parempaa vastinetta jäsenmaksulleen!

YTHS:n tarkastelua

TYY:n jäsenmaksusta puolet menee ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle. YTHS:ltä yliopisto-opiskelijat saavat saavat laadukasta perusterveydenhoitoa nopeasti ja edullisesti. YTHS vetääkin monella tapaa vertoja kunnallisille terveyskeskuksille ja lienee täten parhainta ja konkreettisinta vastinetta jäsenmaksulle.

YTHS-maksu pitäisi erottaa muusta jäsenmaksusta erilliseksi kokonaisuudeksi, jolloin opiskelija voisi olla YTHS:n asiakas riippumatta siitä, maksaako hän ylioppilaskunnan muista palveluista.

Joustavan opiskelun puolesta

Opiskelun joustavuus on monille opiskelijoille tärkeää. Viime vuosina joustavuudessa on otettu suuria edistysaskelia mutta paljon on vielä tehtävää: näkemykseni mukaan opiskelu ei ole vielä läheskään niin joustavaa kuin se voisi parhaimmillaan olla: modernin teknologian tarjoamista mahdollisuuksista olisi otettava kaikki hyöty irti!

Tenttiakvaariot ovat lisänneet opiskelun joustavuutta kiitettävästi. Niiden ansiosta on mahdollista valita itselleen kaikkein parhaiten sopiva ajankohta. Itse olen suosinut tenttimistä iltapäivällä, jolloin aamun ja aamupäivän on voinut omistaa kertaamiselle. Tällä hetkellä Turun yliopiston opiskelijat voivat tehdä sähköisiä tenttejä Porissa, Raumalla sekä Turussa, jälkimmäisessä vieläpä useassa eri sijainnissa. Tenttiakvaarioista tulisi kuitenkin tehdä valtakunnallinen järjestelmä, jolloin opiskelijat eivät olisi niin sidottuja tiettyyn maantieteellisen sijaintiin. Valtakunnallisen tenttiakvaarion tärkeys korostuu erityisesti harjoittelun aikana, sillä monet opiskelijat suorittavat harjoittelunsa opiskelukaupunkinsa ulkopuolella. Valtakunnallisuus olisi tärkeää myös kesällä, jonka monet opiskelijat viettävät niin ikään muualla.

Tästä päästäänkin seuraavaan kehitysehdotukseen: kesäinen kolmas lukukausi lisäisi joustavuutta merkittävästi kun kesäopiskelun esteet poistuisivat. Mikäli opiskelijalla on kesällä ylimääräistä aikaa, on yliopiston ehdottomasti tarjottava mahdollisuuksia opiskeluun! Minulla on tästä omakohtaisia kokemusia, ei kuitenkaan positiivisia sellaisia: eräänä keväänä suunnittelin ajankäyttöäni ja huomasin aikani riittävän erään sähköisen kirjatentin suorittamiseen. Lähetin tentaattorille sähköpostia, johon sain tylyn vastauksen "tenttiä ei voi tehdä kesällä". Nämä kesäopiskelun esteet jäävät onneksi lähiaikoina historiaan, ainakin mikäli se minusta on kiinni!

Kesäopintojen ei kuitenkaan tarvitse sitoa opiskelijoita saati opettajia yliopistolle: päinvastoin, opiskelua on mahdollista kehittää sijainninkin kannalta joustavaksi kautta linjan! Verkkokurssit ovat tähän loistava keino. Myös verkkokurssit ovat viime vuosina yleistyneet huomattavasti. Kehityksen soisi jatkuvan samansuuntaisena myös tulevaisuudessa. Digitalisaation ansiosta vuorovaikutus ja tiedon jakaminen käyvät käden käänteessä. Siksi verkkokurssit ovat mielestäni loistava tapa järjestää opetusta.

Joillakin kursseilla ongelmana on se, että oppikirjoja ei riitä kaikille. Tähänkin ongelmaan on olemassa ratkaisu: sähköiset kurssikirjat. Entistä useammilla kursseilla olisi syytä ottaa verkkokirjat käyttöön. Ne olisivat omiaan lisäämään opiskelijoiden tasavertaisia lähtökohtia oppimiseen.

Nämä kaikki keinot joustavamman opiskelun lisäämiseksi lienevät suhteellisen helposti toteutettavissa. Lisäksi niistä vallinnee varsin laaja yksimielisyys. Joustava opiskelu on asia, jonka puolesta haluan toimia täydellä tarmolla, toivottavasti myös moni muukin; valjastakaamme kehitys hyödyksemme!

Opiskelijoiden tulorajoja korotettava!

Työnteko on monien opiskelijoiden keskuudessa suosittu tapa viettää aikaa. Joillekin opiskelijoille se on toimeentulon kannalta jopa silkka välttämättömyys. Välttämätöntä työnteko ei kuitenkaan ole vain taloudellisen toimeentulon kannalta vaan myös työkokemuksen kartuttamisen suhteen, vähintäänkin äärimmäisen tärkeää: kireästi kilpailluilla työmarkkinoilla vastavalmistuneella voi olla haasteita pärjätä menestyksekkäästi mikäli työkokemusta ei entuudestaan löydy tarpeeksi. Siksi erityisesti opiskelijoita tulisi kannustaa työntekoon!

Suomessa on paljon tekemätöntä työtä ja orastavan talouskasvun myötä sitä on odotettavissa lisää: työvoiman kysynnän kasvu on lähiaikoina erittäin todennäköistä, ellei jopa varmaa. Työelämän muutoksessa alati yleistyvän projektiluonteisuuden vuoksi myös määräaikaisuudet sekä osa-aikatyö tarjoavat opiskelijoille yhä enemmän tilaisuuksia tienesteihin, koulussa opittujen tietojen ja taitojen soveltamiseen sekä käytännön työelämätaitojen oppimiseen. Mikä sitten on ongelma?

Yhtälöstä haastavan tekevät valtiovallan opiskelijoille asettamat tiukat tulorajat: on paljon opiskelijoita, jotka joutuvat kieltäytymään lisätyöstä huonojen kannustinvaikutusten takia: lisätyö tarkoittaisi tukien menetystä eikä täten lisäisi käteen jäävää tuloa. On myös niitä, joilta valtiovalta perii tukien palautuksia armottomin ja joustamattomin elkein: eräpäivät tapaavat olla kohtuuttomia ja epäinhimillisiä. Pahimmassa tapauksessa velkoja menettää saatavansa ja velallinen luottotietonsa. Tämä ei ole omiaan palvelemaan kenenkään etua. Kaiken lisäksi työtä jää tekemättä, työhaluista riippumatta.

Tiukkoja tulorajoja perustellaan usein nopeammilla valmistumisajoilla. Mutta toisaalta, mitä iloa on nopeasta valmistumisesta ilman äärimmäisen tärkeää työkokemusta? Näkemykseni mukaan yleistyvä trendi on se, että päätoimisesta opiskelusta työelämään siirtyminen tapahtuu limittäin: työnteon osuus opiskelijan ajankäytöstä kasvaa vähitellen sitä mukaa kun valmistuminen lähestyy. 

Kuvitellaan vielä hypoteettinen tilanne, jossa työnantajalla on valittavana kaksi vastavalmistunutta, joista toisen hän rekrytoi: neljässä vuodessa valmistunut, työelämässä kokematon maisteri sekä kuudessa vuodessa valmistunut, työkokemusta omaava maisteri. Veikkaan valinnan osuvan mitä todennäköisemmin jälkimmäiseen. Nopean valmistumisen ja työnteon vuoksi viivästyneen valmistumisen välinen vastakkainasettelu tiukkojen tulorajojen perusteena ei siis ole yksiselitteinen: se on pikemminkin aiheeton ja virheellinen.

Opiskelijoiden tulorajoja tulisikin ehdottomasti nostaa vähintäänkin muiden pohjoismaiden tasolle! Tällöin tulorajat olisivat suunnilleen 18 000–20 000 euron luokkaa. 

PS. Päätöksen tulorajoista tekee viime kädessä valtiovalta. Miten siis edistää asiaa edarissa? Aivan ensiksi asia on otettava puheeksi: herätettävä keskustelua ja luotava yhteinen tahtotila. Asian edistäminen tulee siis aloittaa maamme korkeakoulujen edustajistoissa ja sitä kautta valtakunnallisissa opiskelijajärjestöissä SYLissä ja Samokissa. Tämän asian edistäminen olisi sitä asianmukaista ja järkevää edunvalvontaa, jota toivoisin yhä suuremmissa määrin tapahtuvan. Ja niin myös tapahtuu mikäli se minusta on kiinni!

Päijät-Hämeestä osavaltio?

Moni vähänkin uutisia seuraava suomalainen lienee saanut tarpeekseen kuntaliitoskeskustelusta: jauhetaan ja jankutetaan, ilman että saadaan aikaan mitään konkreettista lopputulosta. Rajasotaa käydään kaikkialla maassamme Utsjoesta Hankoon ja Eckeröstä Ilomantsiin. Ainakin melkein.

 Mielestäni rajojen siirrot ja leikkaukset eivät tuota tarpeeksi suurta muutosta ja siksi suomesta pitäisikin tehdä liittovaltio kuten mm. USA, Sveitsi, Saksa, Australia ja moni muu.

 Tällä hetkellä Ahvenanmaa on Suomen ainoa autonominen osavaltio. Sillä on laaja päätösvalta omissa asioissaan kuten verotuksessa sekä maahanmuuttopolitiikassa. Läheskään kaikkea ei siis sanella Helsingistä käsin. Ahvenanmaalla onkin alhainen verotus ja vahva talous. Toisaalta, Ahvenanmaan kansalaiseksi ei niin vaan pääse. Jos kaikki Suomen maakunnat olisivat Ahvenanmaan kaltaisia osavaltioita, tulisi paikallistason päätöksenteosta tehokasta ja dynaamista: maakuntakeskuksista tulisi osavaltioiden pääkaupunkeja ja niissä kokoontuisi paikallinen parlamentti. Kunnista muodostuvat piirikunnat olisivat vaalipiirejä sekä alemman tason hallintoyksikköjä. Maakunnat alkaisivat kilpailla keskenään niin asukkaista, yrityksistä kuin palveluiden laadustakin. Se voisi tapahtua esimerkiksi veroja laskemalla. Säilyttääkseen (ja kasvattaakseen) elinvoimaisuuttaan ne erikoistuisivat lisää. Kaikki hyötyisivät!

 Itä-Häme muodostuu Heinolasta, Sysmästä ja Hartolasta. Niistä kannattaisi muodostaa Itä-Hämeen piirikunta. Heinola olisi piirikunnan hallinnollinen pääkaupunki, jossa piirikunnanvaltuusto kokoontuisi. Hartolasta ja Sysmästä päätöksenteko ei kuitenkaan katoaisi, sillä niiden valtuustoissa voisivat kokoontua ns. kyläkäräjät. Niiden toiminta olisi vapaamuotoisempaa ja niiden muodostamisesta vastaisivat kylätoimikunnat sekä muut paikalliset järjestöt. Myös koulut ja seurakunnat voisivat asettaa omat edustajansa.