sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Heinolassa hyvä kasvaa yritykseksi?

Heinolassa on hyvä kasvaa isoksi. paitsi allekirjoittanut, myös moni muukin Heinolassa isoksi kasvanut lienee täysin samaa mieltä. Mutta mitenkäs on asian laita elinkeinoelämän suhteen? Onko Heinola yrittäjäystävällinen kaupunki? Siihen on paha ottaa kantaa ellei itse ole yrittäjä. Mikään ei kuitenkaan ole täydellistä joten aina voi pistää paremmaksi.

 Siinä missä Helsinkiä kutsutaan Stadiksi ja Tamperetta Manseksi, kutsutaan Heinolaa Hönöläksi. Haluammeko me heinolalaiset muiden suomalaisten luulevan meitä hönöiksi?
 Sen sijaan että Heinola tunnetaan valittamisen Mekkana, pitäisi Heinolan tulla tunnetuksi jonkin myönteisen asian kuten positiivisuuden Mekkana.

 Vaikka Heinolaa ei kriisikunnaksi luokitellakaan, ei Heinola mikään mallikuntakaan ole, ainakaan työttömyysprosentin suhteen. Miten sitten tehdä Heinolasta mallikunta? Tapoja on monia, tässä niistä kaksi: erinomaiset suhteet elinkeinoelämän eri tahoihin ja positiivisempi suhtautuminen yrittäjyyteen johtaisivat siihen että tulevaisuudessa tämän kirjoituksen otsikosta tulisi tosiasia. Päättäjät voisivat perustaa vaikkapa elinkeinolautakunnan joka voisi täysillä keskittyä kyseisiin asioihin.

 Mielestäni jokaisen tässä hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi saada työ- tai opiskelupaikka. Hallituksen lanseeraama nuorten yhteiskuntatakuu onkin lottovoitto maamme nuorisolle! Julkinen sektori (valtio ja kunnat) eivät kuitenkaan kaikkia voi työllistää sillä sosialismi ei toimi. Kenenkään ei siis tarvitse olla edes mikrotaloustieteen professori tajutakseen että yrityksiä todella tarvitaan mm. uusien työpaikkojen synnyttämiseen. Säilyäkseen elinvoimaisena kuntana, tarvitsee Heinola lisää yrityksiä!